Kenttäpäiväkirja← artikkelit / kortisto
— kenttäpäiväkirjan artikkelit —
Artikkeleita siitä, miten dinosaurukset elivät, miten muinaiset mantereet ajautuivat erilleen ja mitä paleontologit ovat saaneet selville.
— kenttämuistiinpano nro 1 —
Kaksitoista metriä kuonon kärjestä hännänpäähän, kirjoituspöydän mittainen kallo ja hampaat, jotka murskasivat luuta. Tyrannosaurus eli Pohjois-Amerikan länsiosassa 68–66 miljoonaa vuotta sitten, ja sen luuranko tunnetaan paremmin kuin minkään muun suuren petodinosauruksen. Äänestä, väreistä ja tavoista luut kertovat paljon vähemmän, ja juuri niissä arvailu rehottaa.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 2 —
Elokuvien katsoja ei tunnistaisi oikeaa Velociraptoria. Tämä peto ylsi aikuista ihmistä polveen: pituutta oli hännän kanssa kaksi metriä, lonkan korkeudella vain puoli metriä. Lisäksi sillä oli höyhenet, vaikka se ei lentänyt. Valkokankaan hahmosta jää jäljelle oikeastaan vain takajalan iso, kaareva kynsi.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 3 —
Kysy paleontologilta, mikä dinosaurus oli suurin, niin hän vastaa kysymyksellä: pisin, korkein vai painavin? Kaikissa kolmessa sarjassa voittavat sauropodit, pitkäkaulaiset kasvinsyöjäjättiläiset. Painavimpina mainitaan useimmin Argentinosaurus ja Patagotitan. Mestaria on silti vaikea julistaa, koska monesta jättiläisestä on säilynyt vain muutama luu ja arvioita lasketaan kerta toisensa jälkeen uusiksi.
Lue artikkeli →— kenttämuistiinpano nro 4 —
Kuusikymmentäkuusi miljoonaa vuotta sitten nykyisen Meksikon edustalle matalaan mereen iskeytyi asteroidi, jonka halkaisija oli noin kymmenen kilometriä. Pöly peitti taivaan, kasvit jäivät ilman valoa, ja lyhyessä ajassa katosivat kaikki dinosaurukset lintuja lukuun ottamatta. Linnutkaan eivät päässeet helpolla: moni niiden muinaisista ryhmistä ei selvinnyt.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 5 —
Spinosauruksen elämäkerta on dinosaurusten huono-onnisimpia. Ensimmäiset Egyptistä löydetyt luut tuhoutuivat vuonna 1944, ja pedon ulkonäkö koottiin sen jälkeen uudelleen vuosikymmenten kuluessa. Pääasiat tiedetään nyt: se eli Pohjois-Afrikassa liitukaudella, sillä oli pitkät kapeat leuat ja korkea purje selässä, ja se söi kalaa. Pyydystikö se kalansa uimalla vai matalikossa kahlaten, siitä kiistellään yhä.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 6 —
Pteranodon päätyy usein pakkauksiin, joiden kannessa lukee ”Dinosaurukset”. Aivan aiheetta: se on lentolisko eli pterosaurus, ja lentoliskot muodostavat oman lentävien matelijoiden haaransa, joka on lähellä dinosauruksia mutta erillään niistä. Sukulaisuutta ei ratkaise koko, ikä eikä lentotaito. Ratkaisevia ovat alkuperä ja luuston rakenne.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 7 —
Kolme sarvea, nokka ja luukilpi pään takana: Triceratopsin tunnistaa sekin, joka ei erota jurakautta liitukaudesta. Tämä 8–9-metrinen kasvinsyöjä eli Pohjois-Amerikassa aivan liitukauden lopussa, Tyrannosauruksen naapurina. Ulkonäkö tunnetaan hyvin. Siitä, mihin sarvia ja niskakilpeä tarvittiin ja miten eläin käyttäytyi, ollaan paljon epävarmempia.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 8 —
Tyrannosaurus eli ajallisesti lähempänä meitä kuin Stegosaurusta. Tämä ei ole vitsi vaan laskutoimitus: mesotsooinen maailmankausi kesti noin 186 miljoonaa vuotta ja jakautuu kolmeen kauteen, triaskauteen, jurakauteen ja liitukauteen. Sinä aikana dinosaurukset ilmestyivät, Pangea hajosi ja kasvi- ja eläinkunta vaihtui moneen kertaan.
Lue artikkeli →
— kenttämuistiinpano nro 9 —
Katso kyyhkystä: edessäsi on dinosaurus, ja höyhenet se on saanut perintönä. Höyhenten jäljenteitä ja muita merkkejä niistä on löydetty monilta muiltakin dinosauruksilta. Niiden avulla rekonstruoidaan eläinten ulkonäkö ja selvitetään, mistä linnut ovat peräisin. Johtopäätöksiin ei silti kannata hätiköidä, sillä höyhenpeitteinen ei vielä tarkoita lentävää.
Lue artikkeli →— kenttämuistiinpano nro 10 —
Kokoa Etelä-Amerikka, Afrikka, Etelämanner, Australia ja Intian niemimaa yhteen kuin rikkoutuneen lautasen sirpaleet, niin saat Gondwanan. Se alkoi hajota jurakaudella noin 180 miljoonaa vuotta sitten, ja hajoaminen kesti yli sata miljoonaa vuotta: Australia ja Etelämanner erkanivat lopullisesti vasta dinosaurusten sukupuuton jälkeen. Mantereiden mukana erkanivat myös niiden asukkaat.
Lue artikkeli →Kivien kertomaa
Dinosauruksen fossiili syntyy, kun jäännökset tai jäljet säilyvät niin pitkään, että niistä tulee osa geologista aineistoa. Luuta säilyttävät usein hautautuminen ja mineraalipitoinen pohjavesi. Jalanjäljelle ratkaisevaa on painauman säilyminen ehjänä. Kumpikaan prosessi ei tallenna eläimen koko elämäntarinaa.
Lue artikkeli →
Aika kivikerroksessa
Tutkijat ajoittavat dinosauruksen yleensä määrittämällä sitä ympäröivien kivien iän. Kerrosten järjestys antaa suhteellisen aikajärjestyksen; sopivista mineraaleista voidaan saada numeerisia ikiä. Hiili-14-ajoitus soveltuu paljon nuorempiin jäännöksiin, mutta sen aikaskaala on aivan liian lyhyt lintuihin kuulumattomille dinosauruksille.
Lue artikkeli →Dinosaurukset ikkunasi ulkopuolella
Kyllä. Linnut ovat eläviä dinosauruksia, tarkemmin sanottuna yksi teropodien haara. On totta, että linnut polveutuvat dinosauruksista, mutta ilmaisu voi antaa ymmärtää niiden jättäneen ryhmän. Evolutiivisessa luokittelussa jälkeläiset kuuluvat edelleen niihin haaroihin, joista ne kehittyivät.
Lue artikkeli →Suunnista dinosaurusten sukupuussa
Dinosaurusten pääryhmät ovat sukupuun haaroja, eivät kokoluokkia. Teropodeihin kuuluvat T. rex ja linnut, sauropodeihin pitkäkaulaiset jättiläiset ja lintulantioisiin sarvi-, ankannokka- ja panssaridinosaurukset. ”Lentävä dinosaurus” ja ”meridinosaurus” tarkoittavat usein Dinosauria-ryhmän ulkopuolisia eläimiä.
Lue artikkeli →
Ennen ensimmäistä askelta
Dinosaurusten munat kertovat lisääntymisestä asioita, joita aikuisten luurangot eivät paljasta: kuoren rakenteen, kehittyvän alkion ja munueen järjestyksen. Kaikki dinosaurukset, joiden lisääntymistapa tunnetaan, munivat. Yksittäinen fossiilinen muna kertoo silti harvoin yksinään, mikä laji sen muni tai kuinka kauan vanhempi pysytteli lähellä.
Lue artikkeli →
Väriä luiden tuolle puolen
Tutkijat ovat selvittäneet värityksen piirteitä pienestä joukosta poikkeuksellisen hyvin säilyneitä dinosauruksia. Pigmenttiä sisältävät rakenteet ja niiden jakauma voivat paljastaa tumman, punertavan tai hohtavan peitteen sekä ruumiin kuvioita. Useimmat dinosaurusten fossiilit eivät säilytä tätä näyttöä, joten kokonainen väritys jää usein taiteelliseksi rekonstruktioksi.
Lue artikkeli →